TYÖSKENTELYÄ muiden LOMAILLESSA!

10.04.2017
Weidemann Hoftrac 1370 im Einsatz

Weidemann-kuormaajat monitoimikoneina pohjoishesseniläisessä Göbel-hotelliketjussa. Saksan suurimpiin hotelliyhtiöihin kuuluvalle Göbel-hotelliketjulle Weidemann-kuormaajat ovat suuri apu päivittäisessä hotelliliiketoiminnassa. Vuonna 2010 ketju hankki ensimmäisen Hoftracin, joka on ollut siitä lähtien käytössä pääasiassa päähotelli Göbel’s Landhotel Willingenissä. Tällä hetkellä yksitoista kahdestatoista hotellista omistaa oman Weidemann-pyöräkuormaajan tai -teleskooppikuormaajan.

Willingeniläisen Gert Göbelin perhejohtoiset hotellit sijaitsevat kaikki Saksan sydämessä, ja yhtiön yritysportfolio käsittää palkittujen 4-tähden wellness-hotellien lisäksi 5-tähden linnahotellin ja oman panimon, joka panee menestyksekkäitä käsityöläisoluita, sekä Gert Göbelin kehittämän Dorf Almen -ravintolakonseptin. Houkuttelevissa hotelleissa viihtyvät niin lyhytlomailijat, hyvinvoinnistaan kiinnostuneet, perheet kuin liikematkailijatkin. Jatkuvat investoinnit, laatustandardien parantaminen ja hoidetut hotellikiinteistöt ovat osa Gert Göbelin yritysfilosofiaa. Tässä Weidemannin koneilla on oma tehtävänsä, ja ne vaikuttavat suuresti hotellien houkuttelevuuteen. Koneet ovat käytössä ympäri vuoden, ja niistä on tullut välttämättömiä työtovereita, kuten ketjun teknikko Matthias Hoffmann toteaa. Erilaisten lisälaitteiden ansiosta käteviä kuormaajia voidaan hyödyntää erilaisissa töissä, ja lisälaitteiden nopea vaihto on tärkeää töiden kitkattoman sujumisen kannalta. Kuormaajilla ei ole vakiokuljettajia – niitä kuljettavat tarpeen mukaan eri työntekijät. "Työntekijät kiistelevät jo siitä, kuka saa olla kuljettaja – ja se on yksinkertaisen käytettävyyden ansiota", kertoo Diemelsee-järven rannalla sijaitsevan Göbel’s Seehotel Diemelsee -hotellin johtaja Andreas Witsch. Koneita kierrätetään tasaisin väliajoin hotellista toiseen. Näin jokaiseen työhön löytyy aina tarpeen mukaan sopiva kone.

Weidemann Hoftrac 1370 im Einsatz

Tällä hetkellä Heringhausenissa Göbel’s Seehotel Diemelsee -hotellissa on käytössä 1370-kuormaaja. Se on tärkeä apulainen kaikissa hotellin töissä: Keväällä se auttaa lepotuolien, pöytien ja tuolien siirtämisessä ulos. Tällöin sitä käytetään myös paljon puutarhan ja puiston hoidossa ja ruohojätteen kuljettamisessa. Kompaktin rakenteensa ja erinomaisen ohjattavuutensa ansiosta 1370 pääsee lähes minne tahansa.

Myös teiden lakaisu ja talvisin lumityöt ja suolan levitys ovat tehtäviä, joissa Weidemannin tuotteita käytetään säännöllisesti. "Juuri tänä vuonna koneeseen oli asennettuna suolanlevitin aina toukokuun alkuun saakka", Andreas Witsch kertoo. Jokapäiväisten töiden lisäksi 1370 on tällä hetkellä käytössä houkuttelevien ja korkealaatuisten lomamökkien rakentamisessa uuteen Chaletpark Diemelseehen. Siellä sen päätehtävänä on kivien, soran, maan ja kuorikatteen siirtäminen. Lisäksi sitä käytetään puistoon istutettavien puiden kuljettamiseen. Vuoteen 2018 mennessä alueelle rakennetaan 20 lomamökkiä, jotka on tarkoitettu sekä vuokrattaviksi että myytäviksi. Tyylikkäästi ja viihtyisästi sisustetut lomamökit ovat täydellinen lomanviettopaikka kaikkina vuodenaikoina. Kesäisin alueella voi vaeltaa Diemelsteig-vaellusreitillä ja uida Diemelsee-järvessä, ja talvisin lähellä sijaitseva mäkihypyn maailmancup-kohde Willingen kutsuu hiihtämään. Samalla lomailijat voivat hyödyntää Seehotel Diemelsee -hotellin kattavaa palvelutarjontaa. Göbel-hotellit arvostavat Weidemann-tuotteiden laatua ja niihin kuuluvaa hyvää palvelua. "Emme halua enää elää ilman Weidemann-pyöräkuormaajaa" toteaa toiminnasta vastaava osakas Gert Göbel vakuuttuneena.

Lisätietoja: www.goebel-hotels.de